Tuol Sleng (S-21) / Choeung Ek (kuoleman kentät)

Hei vaan kakkiaiset,

Tällä kertaa blogiimme eksyvät pääsette jakamaan Kambodzhan synkemmänpuoleista historiaa. Vaikkakin täällä olis monta inspiroivaa tarinaa kerrottavana selviytymisestä sekä henkisestä vahvuudesta, on silti loogista käsitellä blogissa myös maan surullista ja koskettavaa lähihistoriaa.

Vuodesta 1975 maata alkoi hallitsemaan pahamainen Puna-khmerien puolue. Pol Potin johtama kulttuurista vallankumousta harjoittanut puolue alkoi välittömästi pakkosiirtää kansaa kaupungeista maaseudulle. Kaikki tätä lukevat varmaankin tietävät mitä Kambodzhassa tapahtui noina kauheuksien vuosina, mutta joiltakin on ehkä jäänyt hämärän peittoon mitä kansalaisille tapahtui pakkosiirtojen ja niitä seuranneiden joukkoteurastusten välillä.

Kansalaisten pakkosiirto käynnissä.

Puna-khmerien asut sekä naisille, että miehille.

Yksi monista punakhmerien vankiloista, mutta ehkä pahamaineisin oli Tuol Sleng, tunnettu myös tunnisteella S-21. Tuol Slengin vankila oli entinen koulu, vuonna 1975 Pol Potin punakhmerien modifioima kuulustelu- ja kidutuslaitos. Luokkahuoneet tyhjennettiin, toisiin tehtiin sekä puusta- että tiilestä rakennettuja 80 cm X 200 cm- kokoisia sellejä, joissa vangit odottivat vuoroaan kuulustelulleen tai teloitukselleen. Koko kompleksi koostui useammasta päärakennuksesta sekä muutamista pienemmistä huolto- ja vartiorakennuksista. Kolmikerroksisten rakennusten käytävien ulkopuolille viritettiin piikkilankaa sekä kalastusverkkoja estääkseen vankien itsemurhayritykset. Ihmiset tuotiin tähän laitokseen vain ja ainoastaan yhdestä syystä: saadakseen heistä ulos tunnustus hinnalla millä hyvänsä. On tärkeätä kuitenkin muistuttaa, että S-21 oli vain yksi monen kidutusvankilan joukossa, joissa ihmiset kokivat synkät loppunsa Pol Potin paranoian kiihtyessä kunnon megalomaanikon tasolle.

Tosta mestasta jäi todella omituinen maku suuhun. Oon opettanu täsmälleen samalla kaavalla rakennetuissa thai- kouluissa aikoinaan, joten oli todella hämmentävää kuinka kaikki voikin näyttää niin normaalilta ja kuitenkin samalla se kauhistuttava tieto siitä, että tätä koulua ei oltu rakennettu oppimista varten, vaan kärsimystä ja kuolemaa varten. Kulkiessaan luokkahuoneiden ohi voisin edelleen kuvitella kuulevani opettajien puhuvan monotonisella äänellään luokan edessä mikrofoniin lasten seuratessa opetusta apaattisena. Mutta tässä koulussa opit muuttuivat käskyiksi ja opetusvälineet liitutaulusta sekä kirjasta sähkösokkeihin sekä kirveisiin. Lasten äänet muuttuivat pelon, kivun ja epätoivonsekaiseksi avunhuutojen myrskyksi, josta kukaan ei kuitenkaan kuullut ennen Vietnamilaisten valloitettua Phnom Penhin vuonna 1979.

Ympärillä kaupunki elää normaalia elämäänsä, korviin kantautuu ympäröivien aitojen takaa ihmisten jokapäiväisten arkipuuhien äänet, mutta seinien sisäpuolella rakennuksen järkyttävästä historiasta kertovat kuvat ja tarinat sekä sellit huokuvat äärimmäistä karua tarinaa sinne tuotujen ihmisparkojen kohtaloista. On vaikeeta sulattaa sitä, että ihmisiä on systemaattisesti kidutettu sekä tapettu oppimisen kehdossa, joka muutettiin kärsimyksen, kuoleman ja pahuuden tyyssijaksi.

Tuol Sleng

Päivä oli vasta aluillaan ja täältä suuntasimme kohden Choeung Ekia, ns. "killing fieldsia" kohti. Paikka sijaitsee noin 20:n minuutin ajomatkan päässä Tuk-Tukilla Phnom Penhin keskustasta. Tänne tuotiin ihmisiä lähialueiden vankiloista ja kidutuslaitoksista kohtaamaan viimeinen kohtalonsa kuopan reunalla Pol Potin kätyreiden kynsissä. Keskellä rauhallista aluetta oleva "stupa" pitää sisällään kauhean totuuden. Sen sisälle on lasikehyksiin koottu yli 5000 ihmiskalloa useaan eri kerrokseen. Näky on vaientava. Choeung Ekin kuolemankentällä tapettiin noin 17.000 ihmistä, joista suuri osa oli edellä esitellyn Tuol Slengin vankeja.

Ihmiset tuotiin paikalle kuorma-autoilla, joista heidät kuljetettiin eteenpäin vartijoiden / teloittajien kopille, josta matka jatkui itse kuopille, joilla vankeja teloitettiin. Teloitus tapahtui varsin jokapäiväisillä välineillä kuten vasaroilla, kirveillä, puukoilla, puukepeillä, rautatangoilla jne. Syy tähän oli se, että ammukset olivat kalliita ja taistelut sotien kovettamia vietnamilaisia vastaan vaativat kaiken Kambodzhan armeijalta. Choeung Ekin alueelta löytyy myös kylmiä väreitä herättävä "kuoleman puu", johon pikkulapsia hakattiin kuoliaaksi.

"Kuoleman puu"

Sateisina päivinä vesi huuhtoo aukiolevista joukkohaudoista edelleen tänä päivänäkin ihmisten luita ja hampaita, kuten pääsimme todistamaan. Leirillä vallitsi omituinen tuoksu. Oli vaikea sanoa, oliko se kalmanhaju vai johtuiko tuoksu vieressä olevien vesimassojen mädäntämistä kasveista. Kuoppien reunoilla tapetut ja niihin haudatut ruumiit peitettiin aikoinaan DDT:llä. Tarkoituksena oli peittää mädäntyvien ruumiiden haju, joka olisi muuten paljastanut lähipeltoja viljeleville ihmisille leirin lopullisen tarkoituksen ja sinne vietyjen ihmisten kohtalon. Toisaalta DDT tappoi kuoppiin elävältä haudatut ihmiset. Tapettavien ihmisten ääniä yritettiin myös peittää puuhun ripustetuilla kovaäänisillä, jotka lähettivät kovaäänistä ohjelmaa. Allaolevassa kuvassa kyseinen "taikapuu", johon kovaääniset ripustettiin.

"Taikapuu"

Päivä jätti pään täyteen mietteitä. Vaikka ihmiskunta on historiansa asettamassa valossa erittäin barbaarinen ja vastaavansuuntaisia verilöylyjä tapahtuu maailmassa nykypäivänäkin, on aina tärkeätä muistaa jo tapahtuneet kauheudet. Tai ehkä enemmänkin on tärkeämpää, ettemme koskaan unohda näitäkään kauheuksia, vaikka tapahtumat niin kaukana kotoota sattuivatkin.

Stupan kallot

Vanhempi otos kuoleman kentiltä

Itkupilli Makepeace pystyi tällä kertaa pidättämään kyyneleet näissä kyseisissä paikoissa. Johtunee siitä että olen jo kerran aikaisemmin vieraillut sekä Tuol Slengissä että Choung Ekissä. Tällä kertaa shokin ja itkun sijaan nousi pintaan ehkä enemmän viha ja useita kysymysmerkkejä. Mikä ihme ihmisiä vaivaa ja miten on mahdollista että noin päästään vialla olevat "suuret" miehet pääsevät vallan kahvaan? Kambodzan tapauksessa kyseisen herran vallan aikana sai surmansa hurjimpien arvioiden mukaan neljäsosa tuolloisen maan väestöstä. Ja millä kammottavalla tavalla iso osa heistä kohtasivat kuolemansa..

Pol Pot, joka oli niin munaton mies ettei näyttänyt missään vaiheessa kasvojaan. Monet punakhmerien vallanajasta selvinneet ovat kertoneet nähneensä ensimmäistä kertaa nämä kasvot museossa.

Itselleni henkilökohtaisesti pahinta ei ollut nähdä pääkalloja, luita, kidutusvälineitä tai kuvia verisistä ruumiista, vaan kuvat vielä kuvaushetkellä elossa olevista, kärsivistä pelokkaista ihmisistä jotka tuijottavat suoraan kameran linssiin. Näitä kuvia numeroiduista vangeista oli huone toisensa jälkeen täynnä. Lapsista aikuisiin. Erityisesti lasten pelokkaat ja hämmentyneet ilmeet saa vatsan kääntymään ympäri. Mainittakoon että toinen vähäjärkinen "suuri"mies Hitler teki samanlaista numerointia ja valokuva-arkistointia omista uhreistaan.

Choung Ek, joka on siis myös vain yksi lukuisista punakhmerien "killing fieldseistä" on tänä päivänä rauhallinen ja näin sadekautena kammottavasta historiasta huolimatta varsin kaunis ja vehreä puistomainen alue peltojen keskellä. Meidän vierailupäivänä aurinko paistoi, linnut lauloi ja jättikokoiset perhoset lentelivät teloituskuoppien ylitse. Alueen kuopat, muistomerkki pääkalloineen, joukkohaudat sekä alueen puut kertoivat Choung Ekin todella surullista tarinaa. Mutta samaan aikaan tämä uskomattoman positiivinen kansa ja ihmiset menevät kaikesta huolimatta eteenpäin ja elävät normaalia elämäänsä tämänkin kuoleman kentän läheisyydessä. Kalastavat, viljelevät maata ja tekevät jokapäiväisiä askareitaan. Mutta fakta on se että nuo kammottavat ajat vaikuttavat vielä tähänkin päivään. Asukkaita on tällä hetkellä n.15 miljoonaa ja esimerkiksi psykiatreja koko maassa vajaa 30. Khmer Rouge vainosi ja teloitti erityisesti oppineita kansalaisia; opettajia, lääkäreitä jne.

teloituskuoppia

kuoleman kenttien alueen tulviessa sadekautena, paikalliset kyläläiset kalastavat ruokaa lammikoista

Loppuun vielä muutama otos Tuol Slengistä. Näihin surullisiin kuviin ja tunnelmiin, D&MP