Saigon - Mistä täältä pääsee pois?

Helöy kaagendaalerit!

No niin, Saigonista on näköjään pirun vaikeeta päästä pois. Ei olis osannu odottaa, että tää mesta on näin siisti. Kaikinpuolin siis. Chau Docista tosiaan ryittiin tänne dösällä. Erittäin siisti ja hyväkuntonen dösä. Botskissa Chau Dociin tultaessa oli vaan kaks muuta ihmistä ja ne olivat belgialainen Yves sekä Yvesin mimmikaveri Lynn, joka on paikallinen ja asustelee täällä Saigonissa. Vaikuttivat kivoilta tyypeiltä ja Lynn ystävällisesti opasti meitä matkan aikana pysähdyttäessä, että kuinka pitkään pidettiin taukoa jne. Auttoi myös Saigoniin tultaessa selvittämään, että matkaan kuulu vielä minidösäreissu, jolla päästiin ihan ytimeen asti. Lynn anto sitten meille käyntikortin vielä duuniinsa, joka on semmonen mesta kun Ice Blue- bar täällä Saigonissa Dong Khoin alueella. Tuli heti mieleen, että jepjep, että semmonen tyyppi... Noh...

Eilen oltiin sitten pikkasen dallailemassa pitkin Saigonia. Tää Pham Gu Laon alue on hyvin samanlainen ku Khaosan, mutta tottakai omanlaisensa leima tällä paikalla, koska ollaan ihan eri kulttuurissa hääräämässä. Täällä on paljon rafloja sekä juomista, että syömistä varten. Noin yhteentoista asti illalla meininki on varsin siveetä, mut sen jälkeen kaduille tulee jos jonkinmoista yöneläjää huukkereista diilereihin. Joskaan ei millään tapaa tee oloa turvattomaks. Ihan perussettiä loppupeleissä. Yössä on omat elukkansa ja niitten touhuilua on itseasias ihan kliffa tarkkailla terdeltä bisse kourassa. Yks juttu mikä yllättää eniten on se kuinka ahkerasti täällä kaupitellaan nurtsia. Jokainen pirun kirjakauppias, tupakkakauppias ja mopotaksiäijä yrittää diilata nurtsia aamusta yöhön saakka. Tänään esim kun kävin hakemassa kämpille sapuskaa päivällä, mua pommitettiin parinsadan matkalla nurtsin suhteen varmaankin kymmenen kertaa. Aika riskaabelia täällä tehä tommosia duuneja, koska diilaamisesta kiinnijäädessä se on kuulemma kuula kalloon ja sillä selvä. No, eipä tartte muuta kun kieltäytyä niin ei ne sen ihmeemmin tyrkytä. Kaupustelijoita tosiaan riittää. Kaikennäköstä kamaa yritetään tunkea kouraan aurinkolaseista kirjoihin ja lompakoihin ja noi tavalliset kauppiaat vasta saatanan ärsyttäviä onkin. Voit kieltäytyä kymmeneen kertaan ja silti ne jatkaa sitä jankuttamista. Ja ne samat tyypit yrittää myydä sulle sitä sälää kymmeniä kertoja pahimmillaan päivässä. Välillä meinaa ja hermo mennä, mutta hymyllä pääsee pitkälle täällä. Parhaiten toimii, ettei ota silmäkontaktia ollenkaan. Jos otat, niin sano ei kiitos ja kato pois päin sen jälkeen. Kai ne kelaa et niin pitkään ku on kontakti jollain tapaa, kaupat saattaa syntyä. Sellasta tällä alueella.

Dong Khoin alue sitten onkin erilainen. Se on kaupungin varsinainen moderni keskusta ja näyttääkin ihan kansainväliseltä. Kaikki mestat on todella siistejä omalla vietnamilaisella viballaan. Ja pilvenpiirtäjät alkaa täälläkin jyrätä. Törmättiin esim Sauronin mustaan torniin, joka näytti aika synkeeltä sateisen illan pimetessä.

Suoraan Mordorista tää setti...

Joku rakennus Saigonissa Dong Khoin alueella puiston vieressä.

Ja taas joku talo jossain siellä Dong Khoin alueella. Jotain posseekin siellä. 

Mielenkiintonen ravintolabotski Saigon- joella.

Ben Thanin keskusmarkkinarakennus.

Kun oltiin aikamme häärätty ympäriinsä niin Makepeace sano haluuvansa bisselle ja minuutti sen jälkeen törmättiinkin siihen Ice Blue- kapakkaan! No piru, mennään moikkaamaan sitä mimmiä jos se vaik olis duunissa. No olihan se siellä ja saatiin lämmin tervetulotoivotus. Ei aikaakaan kun oltiin tiskillä juomassa ja syömässä. Sitten siihen pamahti sen Yvesin broidi, joka on budjannu Saigonissa vuodesta -99 asti. Ei niinku enää yhtään säätäjämpää autokauppiasta voi olla olemassa kaksoisleukansa ja kammopakkinsa kanssa. No, kuitenkin ihan ok tuttavuus tollee 10 minuutin seteissä... No, tältä Krisiltä sit kuultiin, et Yves oli tulossa piakkoin takas Saigoniin ja Ice Bluhun. Se oli ollut omistajan perhettä moikkaamassa, joten ne sitten pamahti tonteille. No yks juoma vaihtu toiseen ja sitten omistaja, eli Yung päätti tarjota meille rundit. Ei saanu kysyä nimeä eikä esitellä itteensä, koska oltiin "fresh meat" eli jos Yves tuo jonkun tyypin raflaan tutustumaan niin sit pitää ottaa drinksut. Eli stobet, jonka päällä oli jotku shotit hammastikkujen päällä ja sit SLÄM! Omistaja veti nyrkit tiskiin ja shotit putos stobeihin, jotka piti sit kumoo ykösellä. Oli pirun kiva tyyppi tää Yung. Uskomattoman nuoren näkönen heppu. Ikää sillä oli kuitenkin 55! Ei olis ikinä uskonu, ei sit millään. Makepeacen kanssa arvuuteltiin kumpiki jotain 38 tai jotain. No, siinä sit kumoottiin yhet, ja sit vielä Yvesin "one for the roadit" ja sit viel Yungin "one for the roadit" ja sit alettiinki olee valmiita lähtee kämpille pakkaa rinkkoja aamuista klo 7.30 dösää varten. Dösää, jota me ei koskaan nähty, koska nukuttiin stydisti pommiin :) No sama se, koska flabat Mui Nehen makso yhteensä 10 USD, joten tappio oli nieltävissä aika keveesti ku sai vetää unta palloon tyytyväisenä. Summa summarum, ilta oli pirun kiva ja tutustuttiin mukaviin uusiin tuttavuuksiin. Lynn osoittautu kaikkea muuta kun baaritytöks. Se opiskelee samalla kirjanpitoa ja illat tekee duunia tossa baarissa. Kyseessä siis oli pirun siisti pubi missä oli hyvät safkat, import- oluita Saksasta, Belgiasta ja Hollannista sekä tikanheittoa jne. Yung on pistäny makeen mestan pystyyn. Suuri suoritus mieheltä, joka asusteli Saigonin kaduilla 3-4 vuotta ja taisteli tiensä sieltä menestykseen. 

Saigonissa olis varmaan ihan pirusti kaikkea nähtävää lisääkin. Yks mestä missä oli kiva käydä, oli Cu Chin tunneliverkosto, jonka pohjoisvietnamilaiset byggas jo vuonna -60. Sitä sitten paranneltiin ja rakennettiin lisää, kun jenkit tuli tänne riehumaan. Kyseessä siis on Saigonin lähellä oleva maanalainen verkosto, jota pitkin paikalliset taistelijat etenivät tekemään iskuja jenkkien asemiin. Paikalliset kypsy siihen, ku jenkit pommitti kaiken paskaks, jopa ystävällismieliset kylät. Siitä vittuuntuneena lokaalit päätti  rusikoida jenkkejä parhaansa mukaan. Päivät meni kansalla pelloilla työskennellä (niillä joilla vielä duunia voi räjähtämättömien pommien pelossa tehdä) ja yöllä varastoitiin aseita ja räjähteitä jne pitkin luolaverkostoja. Mutta, sen tarkempaa historiasta lässyttämättä koostimme teille historialliset faktuaalisen videokatsauksen Cu Chin maailmaan...

Matkaoppaana meillä oli Mr Lim, joka itse taisteli etelän joukoissa kahdeksan vuotta kunnes helikopteri, jossa Limi oli, ammuttiin alas ja Lim haavottu. Ja ilmeisesti sen jälkeen Lim pistettiinkin uudelleenkoulutusleirille. Tätä sano Jim niminen jenkki, joka vuonna -65 tuli tänne taistelemaan. Jim oli ekaa kertaa Viet Namissa sodan jälkeen. Oli ihan avartavaa, joskin pirusti liian kiireinen reissu ja aivan saatanasti liikaa turisteja. Suosittelisimme ehdottomasti pistämään enemmän pätäkkää, privaattikyyti sinne ja oma opas käyttöön. Olis ollu huomattavasti mukavampi setti. Päivän siistein anti oli ehdottomasti meidän tunneliryömintä eli sata metriä siirryttiin suhteellisen klaustrofobisissa tunnelmissa tunnelia pitkin paikasta A paikkaan B. Ja mun A meinas olla koko ajan Makepeacen B:ssä, kun perässä seurailin... No oli se AK-47:lla ampuminenkin kivaa, kun näköjään vielä osuukin johonkin :)

Ja vielä lisää kuvia Cu Chista:

Miinan tuhoama tankki, vaikkei sitä kuvasta osaa sanoakaan.

Dempsey hikoilee tunnelissa. Pirun kuuma siellä.

Sovittiin riidat Charlien kanssa spaddun avulla.

päivän paras anti oli dösässä viereinen pariskunta jotka olivat kovin väsyneitä tunneleista ja sammuivat varsin hauskaan asentoon

Hei vaan minunkin puolesta. Jaksaa naurattaa tuo kuva vieläkin, mun mielestä tuo nainen vielä kuorsasi tuolla jalkovälissä. Ei olla tosiaan päästy vieläkään Saigonista eroon, toivottavasti ei tarvitse tehdä kolmatta blogipäivitystä täältä. Ei ole montaa tuntia enää aikaa nukkua, taas kävi mielessä pitäiskö ottaa varman päälle ja valvoa vaan siihen kuuteen asti ja mennä rauhassa nauttimaan tuohon kotikujalle sitä taivaallista vietnamilaista kahvia ennen bussiin ryntäämistä. No katsotaan miten apinoiden käy, ei kehtaa kolmatta kertaa mennä ostamaan ainakaan noilta matkanjärjestäjiltä dösälippuja, se on varma.

 On taas vähän ajantaju kateissa, kun ei ole kasista neljään töitä plus muita arkiruutineja, täällä ei välillä muista mikä viikonpäivä on saatika montako päivää ollaan oltu missäkin paikassa. Olemmekohan jumittaneet täällä nyt sitten viikopäivät, jotain siihen suuntaan ainakin. Tänään aamulla sitten uusi yritys päästä rannikolle haistelemaan vähän merituulia. Hyviä kokemuksia HCMC:stä: todella hyviä sapuskoita, mukavia ihmisiä ja kuultiin yksi ilta baarissa jopa vähän rokkimusiikkia jesss!! Tulee jo niin joka reiästä ulos näiden paikalliset lapselliset nyyhkyballadit. jotka on soitettu tasan yhdellä instrumentilla, sellaisilla pilipali uruilla minkälaisen MP itsekin omisti joskus lapsena. Kyl te tiedätte, sellanen mistä saa valmiiksi valittua taustan, rytmit ja kompit. 
Tosiaan saman tyylinen tämä alue kun bkk:n khao san mutta jotenkin intiimimpi. Ja ainakin tähän aikaan vuodesta vähemmän meitä länkkäreitä.Me asumme temppelin naapurissa, temppelin väki herättää lauluillaan ja kellon kilkatuksillaan meidät joka aamu, sekä tuuduttaa uneen iltaisin rukouslaululla. Pystymme seuraamaan heidän menoja suoraan tuosta parvekkeelta

parvekkeelta otettu foto temppelin kellonsoittajista

kaupunkinäkymää. Vietnamilaiset tykkäävät asua korkeissa mutta sitäkin kapeimmissa taloissa

kotikatu

Asumme Hanh Chuong-nimisessä hotellissa joka on hintaansa nähden ihan ok, 20 taalaa yö. Siihen hintaan saa ainakin erittäin kiukkuisen oloisen hotellin perheeseen kuuluvan mummon jonka tehtäviin kuuluu huoneiden siivous. Ei puhu sanaakaan englantia ja tulee huoneeseen (tarvittiin siivousta tai ei) manailemaan omalla kielellään kuinka sottaisia me turistit olemme (tai ainakin meistä tuntuu siltä että se sättii meitä) Pelkäämmekin tuota demonimummoa jo niin paljon että olemme varmuuden vuoksi itse siivonnut tavarat nätisti kasaan ja pedattu sängyt ennenkuin se hyökkää paikalle. Eräs päivä tuo mumssi kyllä räväytti hymynkin kun taas kovaan ääneen motkotti jotain vietnamiksi meille ja Dempsey vastaili hänelle takaisin pelkästään suomeksi. Kumpikaan ei varmastikaan ymmärtänyt yhtään mitään ja lopulta kaikki repesivät vaan nauramaan.
 
Katusapuskasta paras kokemus ja meidän ensimmäiset vietnamilaiset perinneruoat eli pho:t olivat tuosta ihan lähettyviltä pikkukujalta. Perinteiseen nuudelisoppaan kuuluu voimakas tuoreilla yrteillä maustettu lihaliemi, nuudelit, tuoreita vihanneksia ja yrttejä, tuoretta chiliä sekä lajitelma erilaisia lihoja ja sisäelimiä sekä vaikkapa rapu ja viiriäisen muna, niinkuin tässä meidän esimerkkiannoksessa

pho

Ja vaikka hygieniataso ei välttämättä ole sitä ykkösluokka niin tuo paikka ihmisineen ja tuo pikkukuja ja sapuskat ja bisset (joissa ei ollut etikettiä ollenkaan) oli ihan huipputasoa ja kokemuksena niin siisti. Ja kaikenlisäksi kummallekaan ei tullut mitään vatsapropleemia näiden jälkeen. Kaksi phota ja kaksi olutta n. 3€ koko setti.

kukko ja kana tuli kans dinnerille siihen meidän viereen

Tuntuu nyt että tässä kaupungissa olisi viihtynyt vielä pidempääkin, takaisin ainakin tekisi mieli tulla. Vaikkakin olen kärsinyt muutaman todella pahan krapulapäivän täällä, nopeasti nekin sitten unohtuu. Eilen illalla niin oltiin niin varmoja että herätään ajoissa aamulla että keretään dösään...yeah right. Arvashan sen kun ajeltiin cyclolla kotiinpäin pikkutuiterissa että näin saattaisi käydä. Käytiin vielä ostamassa kadulta riisihatut ja yöpholla pikkuraflassa joka oli jo sulkemassa. Näkivät meidät ja avasivat keittiön uudestaan vaikka sanottiin ettei tarvitse. Eikä mitään, valot uudestaan päälle, köökki auki ja phot pöytään. Todella ystävällistä porukkaa. Yritettiin vielä ostaa röökiä ja niillä ei ollut myydä, toinen kundeista sitten sanoi että hän voi käydä ostamassa. Hyppäs skootterin selkään ja haki kadun toisesta päästä jostain tupakkaa. Voi sanoa että saatiin todella hyvää palvelua, ja he hyvät tipit. Hyvillä mielin muutaman tunnin päästä (ehkä) jätämme hyvästit Saigonille ja sen ihanille kaduille ja ihmisille.
Pari kuvaa vielä ja sitten hyvät yöt toivottelee Meikpiis

yes, I do love Saigon

  

Vierailimme sodassa ja muista syistä vammautuneiden vietnamilaisten käsityöpajalla

Saigonissa on aina moporuuhka

ei näy valoa tunnelin päässä