Kolareita, kansanmurhaa ja verenimijöitä.

No hei taas kaikkiaiset. Alkupanikointien jälkeen tämä Battambang ei ookaan yhtään paskempi paikka. Tuntuu löytyvän hyviä ja erittäin huokeita rafloja, joissa pääsee herkuttelemaan joko Khmer,- länkkäri,- tai jopa ihan aidolla ranskalais- sapuskalla. Eilen illalla palkitsimme itsemme Pomme D'Amour- nimisessä paikassa herkullisella kana-aterialla, sekä maittavilla lisukkeilla varsin asiallisessa tunnelmassa. Paikka on siis sammakoiden omistama herkkula, jossa sisustus, menú, palvelu sekä ruoan taso oli aivan huippuluokkaa. Voisi hyvin verrata johonkin stadin muka ykkösmestaan, jossa tarjoillaan ranskalaisia kulinaristisia elämyksiä. Ensin aioimme mennä sapuskalle Fresh Eats Caféhen, joka tekee hyväntekeväistyötä HIV- lasten ja heidän vanhempiensa puolesta. Tämän ollessa kiinni, päädyimme aiempaan. Emmekä katuneet hetkeäkään. Tarjolla oli myös laadukas valikoima erilaisia viinejä, mutt päädyimme ei niin kylmiin oluisiin. Mutta, ei sillä niin väliä, koska takana oli aika rankka päivä. Blogin otsikosta voi ehkä jo päätellä jotain.

Aloitimme päivämme kepeästi jo teillekin tutuksi tulleen Herra Yuanin kyydissä kohden "norrya" eli bamboo- rautatietä. Kyseessä on rautatie, jolla lähikylien asukkaat kuljettavat mitä tahansa ihmisistä risteilyohjuksiin ja lahdattuihin härkiin. No, ton väliläpän voi taas jättää omaan arvoonsa, mutta kaikkea mahdollista tosiaan kuljettavat kylästä toiseen. Sanotaanko näin, että paikallisille kyläläisille elitärkeä huoltoreitti. Itse bambu- juna on jonkinasteinen resiinan ja ruohonleikkurin hybridi. "Laite", kuten Makepeace sen osuvasti nimesi, on n. 3-metrinen ohuilla bambunsuikaleilla katettu puinen rakennelma, joka lepää kahden akselin päällä.

Makepeacenkin leso hymy kohta hyytyy..

Työntövoimana toimii 6 hevosvoimainen bensamoottori, joka jollain hihnalla yhdistetään taka-akseliin ja eikun menoks. Koomista tässä systeemissä on se, että liikenne on kahden suuntaista ja kun vastaan tulee toinen samanlainen "laite" niin siinä tapauksessa vähemmän kuormaa kantava "laite" puretaan yksinkertaisesti nostamalla lava helvettiin akseleiden päältä moottorin ollessa käynnissä ja sitten heivataan akselit pois hetkeksi pöpelikköön, kunnes raskaampi lasti on jatkanut matkaansa.

Valitettavasti tämä varsin epäilyttävä ja erikoinen, mutta varsin jännittävä kuljetusmetodi uhataan hävittää, koska on tarkoituksena rakentaa ns. oikea rautatie samoille kiskoille. Miten käy paikallisten kyläläisten, se ei taida paikallisia rahanahneita päälliköitä paskaakaan kiinnostaa. Sen enemmittä puheitta, tässä pieni katsaus siihen miltä tuntuu istua kyseisen "laitteen" kyydissä.

Siinä kyytiä riittämiin. Kun kamera meni pois päältä, oli pakko pyytää kuskia hiljentämään vauhtia, koska raiteet eivät olleet todellakaan aivan kohdallaan ja meno meni sen verran villiksi tuolla riisipeltojen keskellä, että jos olisi sattunut vahinko niin siellä oltaisiin menty pöpelikköön ja kovaa. Olisi ollut Makepeacen vittumaista raahata Dempseyn satakiloista murjottua ruhoa pois sieltä 5:n kilometrin päästä. No, eipä siinä mitään hätää ollut. Kerittiin jopa pysähtyä sillalle bisselle lokaalien veijareiden kanssa, jotka olivat sulkeneet sillan omalla "laitteellaan" ja vetelivät lungisti bisseä ja söivät jotain saatanan toukkia bisse- casestaan. Ei siinä mitään. Hektisen huutelun ja härvelöinnin jälkeen jurriset vesselit suostuivat jatkamaan matkaansa eivätkä edes vetäisseet esiin AK-47:ja, joka oli ihan positiivinen yllätys. Se vielä olis puuttunut, kun jotkut ketamiinipäiset bandiitit olis vetäny meiltä sälät ohi.

Mutta kun on näin luotettava kuski, niin mitäs sitä voisi sattua? Ai niin, kun puhuin kaksisuuntaisesta liikenteestä, niin siellä radalla saattaa olla jotain muutakin kuin toisia "norryja". Kuten esimerkiksi perhosia, oksia joita väistellä ja tietysti sitten parisataa kiloisia lehmiä ja sonneja, jotka eivät aina seiso yhtä kiltisti radan sivussa, kuten edellisessä pätkässä. Vauhti oli taas päässyt kiihtymään aika villiksi kun saavuimme kohden pääteasemaa. Meidän yksiristikakshammaskuskimme katseli luottavaisin mielin eteenpäin kuin Ahab konsanaan eikä hirveästi maindannut kahdesta lehmästä/sonnista, jotka veteli nurtsia epäilyttävän lähellä radanvartta. No se isompi sarvekas urpo onneks pysyi siellä sivussa, mutta toinen nautaelukka päätti lähteä pois edestä, mutta päätti tehdä sen ylittämällä rajan, kunnon keke. Ongelma oli vaan siinä, että me tultiin vielä jotain kolmeakybää "laitteella", etupuskurina pelkkä lahonnut puunpala ja edessä oli parisataa kiloa nautaa, joka yllättäen olikin jossain snarassa kiinni eikä päässyt raiteilta pois! No Makepeace siinä vaiheessa urheasti peruutti perse edellä kohden norryn takaosaa samalla potkien minua Dempsey- raukka kohden lähestyvää lehmänruhoa. Ei käyny mielessä muuta kun "ei saatana!". Makepeacella oli hyvä syy sutia vittuun siitä kärryn vasemmasta etuosasta, koska elukka oli suoralla törmäyslinjalla siihen. Sitten kuului "muu", sitten kuului "räps" ja viimeseksi kuului "poks" kun elukka tajusi, että saa kohta montasataa kiloa kamaa suoraan kuuppaan, jos ei suksi sviduun siitä raiteilta, repi piuhansa irti pensaasta, mutta silti pää ei ihan kerinnyt pois edestä. Eli vedettiin sitä lehmää suoraan kuuppaan "laitteella", me siinä kärjessä tyytyväisenä. No, sonni (ei lehmä, koska tolla oli iso nahkahuilu pakattuna säkkiin) otti damagea päähän, mutta eli kuitenkin ammumaan toisille tovereilleen niistä kahdesta valkosesta apinasta, jotka tuli sen päälle semmosella kärryllä. Tilanne oli tukala, mutta päättyi helvetinmoiseen naurunremakkaan :) (ja Makepeacellä helvetinmoiseen käsien tärinään ja noin viiteen hermoröökiin) Ja elukkakin oli ihan ok pientä päänsärkyä lukuunottamatta.

Lehmä näkyvissä

Pääteasemalla sitten olikin aika himmeet vibat, kun siinä ihan vieressä lausuttiin jotain todella mystisiä rukouksia äskettäin kuolleen henkilön puolesta siinä pikkukylässä. Meidän päätepisteessä oli muutama ihan superihana kakara, jotka olivat enemmän kun pähkinöissään Makepeacen heittämistä purkka- ja tikkarilahjoista. Kunnon namutäti :) Saatiin myös näyte todellisesta käsityötaidosta. Ei pojat. Kyseessä ei ollut mikään happy end, vaan paikallinen täti väänteli meille ruohonkorsista upeat tähdet sekä todella siistin heinäsirkan. No, kyl meki osattais jos meil ois noin paljo aikaa ;)

Loppumatka takaisin sujui sitten enemmittä kommeluksitta ja olimmekin valmiit suuntamaan meitä tällä kertaa kiltisti odottaneen Mr Yuanin kanssa kohden Phnom Sampeauta sekä siellä sijaitsevaa temppeliä ja "kuoleman luolaa".

Hyppäsimme taas Herra Yuanin kyytiin ja matkasimme noin puolisen tuntia Phnom Sampeaulle, jonka huipulla oli Wat Sampeau eli Sampeaun temppeli. Sen enempää kyseisen kukkulan nimen historiaan menemättä, meitä odotti kukkulan laella temppeli, joka puna-khmerin vuoden 1975 vallankumouksen jälkeen muutettiin vankilaksi. Lähialueilta sekä Phnom Penhistä saakka tuotiin ihmisiä temppeliin, jonka vanhat maalaukset tuhottiin ja temppeli tosiaan muutettiin vankilaksi. Temppeliltä rinnettä alaspäin johtaa kapea polku kohden kuoleman luolaa, jonka yläreunalta sekä sen päältä olevasta reiästä puna-khmerit heittivät maaseudulle pakkomuutetut ihmiset luolan pohjalle parinkymmenen metrin pituisen matkan. Oltuaan luolassa ja nähtyään siellä olleet pääkallot sekä aistittuaan luolan erittäin synkän fiiliksen voi ainoastaan kuvitella miltä siellä alhaalla tuntui olla odottamassa omaa vuoroaan. Kävi siis hieman myöhemmin ilmi, että luola jatkui pidemmälle, jonne oppaan kanssa lähdin koluamaan sukellusfikkarin avustuksella.

Syvällä luolan pohjalla oli todella kalmanoloinen fiilis. Ihmisiä, siis ihan oikeita, aitoja, tavallisia ihmisiä vangittiin ja pidettiin siellä vankeina ilman ruokaa. Samaa aikaa puna-khmerit tappoivat luolan yläreunalla ihmisiä leikkaamalla heiltä päitä irti ja muilla tavoin hakkaamalla heitä kuoliaksi. Tämän jälkeen kuolleet ja semikuolleet ruhot pudotettiin omaa kohtaloaan odottavien nälkäänäkevien ihmisten niskaan.

Ei pysty edes kuvittelemaan mikä fiilis tuolla kuopassa on ollut. Eikä sillä hetkellä pimeän luolan pohjalla lepakoita väistellen edes onneksi päässyt siihen fiilikseen mitä elämä on saattanut olla mädäntyvien ruumiiden, tuoreen veren ja luolan katolta kuuluvien kuoleman- ja tuskankiljahdusten sekoittamassa todellisuudessa. Tämä polulla ollut maalaus ehkä tuo jonkilaisen käsityksen tuosta paikasta.

Kukkulan ympäristö ja sitä ympäröivät pellot olivat erittäin raskaasti miinoitettuja, jotta pakeneminen olisi mahdotonta. Battambangin provinssissa on edelleen eniten miinoja maassa ja niiden seurauksena kuolee ja silpoutuu suuri määrä ihmisiä vuosittain. On vaikeata ymmärtää ensinnäkään niitä kauheuksia, joita ihmiset tässä maassa ovat vain kolme vuosikymmentä sitten tehneet, mutta ehkä vielä vaikeampaa on ymmärtää, kuinka edelleenkään kansainvälisellä tasolla ei löydy tarpeeksi potkua tai ehkä enemmänkin tahtoa auttaa tätä edelleen suurta hätää kärsivää maata ja sen itsepintaisen sitkeätä ja optimistista kansaa. Meillä Suomessa asiat tosiaan ovat erittäin hyvin. Joinakin hetkinä sen vaan tajuaa paljon selkeämmin. Ja ehkä myös kaikki saatanan "Vapaa Liikkuvuus"- urpotkin voisivat sen romania- spedeilyn sijaan matkustaa tänne ja oikeasti tehdä jotain asioiden eteen jos kerran niin huolissaan ovat ihmisistä ja heidän kurjista elämistään. Mutta kuten aiemmin sanottua, ne kakarat eivät edes piparin ja puupperin eroa, joten turha niistä on enää keuhkota.

Kiivettyämme tuskaisten sielujen täyttämästä luolasta raikkaaseen ulkoilmaan, pääsimme todistamaan yhtä ainakin henkilökohtaisesti maikeimmista luontokokemuksista ikinä. Samaisen kukkulan tai vuoren sisällä on myös suurempi luola, tai varmastikin useampia luolia, joissa majailee Gotham Cityn pelastaja ja "pari" sen kaveria. Tai paremminkin parikymmentä MILJOONAA sen kaveria. Joka ilta noin viiden aikaan luolista purkautuu tosiaan 20 miljoonaa lepakkoa ulos yöllisille metsästyksilleen. Ne tulevat ulos järjestäytyneenä jonona joka päivä ja kyseinen "ulostautuminen" kestää melkein tunnin ajan. Oppaamme, joka opiskeli läheisessä vuoren juurella olevassa temppelissä munkiksi, mukaan oli hyvä pitää suunsa kiinni, jottei saanut konkreettista näytettä suuhunsa tästä "ulostautumisesta". Lepakot lentävät kyseisen temppelin yli tien suuntaisesti kohden riisipeltoja ja niiden laitamilla sijaitsevia viidakkosaarekkeita.

Katselimme ensin haltioituneina kukkulan laelta tuota luolasta purkautuvaa mustaa parvea, jonka jälkeen siirryimme takaisin kukkulan juurelle ja itse lepakkoluolan suulle...

Tämän jälkeen sitten siirryimmekin takaisin kaupunkiin ja huoneen kautta illallista nauttimaan. Makepeace lisätköön tähän jotain jos siltä tuntuu. Kiitos taas lukemisesta kakkiaiset. Huomenna sitten suunnataan Phnom Penhiin ja "kuoleman kentille" sekä veret seisauttavaan Tuol Slengin kidutuslaitokseen... Makepeace sen onkin jo nähnyt, mutta minulta nuo kauheudet onneks kovalevyltä vielä puuttuvat.

Ei kertakaikkiaan mitään lisättävää, toivottavasti kakkiaisille kelpaa!

Holiday in Cambodia

Paska päivä?

Kuinka nyt sellaisen sitten kategorisoi? Joku nukkuu ehkä edellisen yön huonosti? Toinen joutuu heräämään tolkuttoman aikasin huonosti nukutun yön jälkeen? Yksi istuu paskoilla penkeillä junassa, joka on myöhässä määränpäästään? Toiset taas istuvat junassa paskoilla penkeillä myöhässä olevassa junassa kanoilta kuulostavien teinihipstereiden vieressä helvetin niukan ja huonosti nukutun yön ja erittäin aikaisen herätyksen jälkeen ja sen jälkeen kuluttavat 3 tuntia yhden kusisen rajan ylittämisessä Thaimaasta Kambodzhaan, jonka jälkeen jaagaavat jotain hikistä dösää ympäri kaupunkia väistellen jokaista mahdollista kusettajaa ja hyvän hinnan tuuppaajaa ”loistavien” Lonely Planetin ohjeiden mukaan tuntikausia kestävässä sateessa, jonka jälkeen vihdoin oltuaan 14 tuntia reissussa saavat dösän, joka on EHKÄ menossa kaupunkiin, josta kumpikaan ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! 

Myös se erittäin rankasti myöhässä oleva dösä MENEE PASKAKSI keskellä jotain sysipimeää tietä, joten ollaan vielä lisää myöhässä. Eli ei kun vaihtamaan dösää. Jep. Sitten vihdoin saavuttuaan perille hyppäävät nämä ihmiset ensimmäiseen hotelliin, jonka asemalta käsin tien toisella puolella näkevät ja saavat todella lämpöisen vastaanoton ja tuk-tuk-kuskikin sanoo, että maksatte mitä tahdotte, kun vie nämä ihmiset ravintolaan syömään ENSIMMÄISEN RUOAN KOKO PÄIVÄNÄ (toim. huom oma vika)! Ja kun kuskin on tarkoitus odottaa sysipimeässä ja viimeisiäkin sivistyksen oviaan sulkevassa Batambangin kaupungissa, kuski ottaa ja sudittelee huitulan vittuun jättäen nämä kaksi ihmistä ihmeissään tsittailemaan ravintolaan, jota ollaan juuri sulkemassa . 

EIKÄ SIINÄKÄÄN VIELÄ SAATANA KAIKKI! Tultuaan hotelliin kyydillä, josta myöhemmin lisää, ei yhtäkkiä safety boxin avaimia olekaan hotellissa, vaan ne on sillä respan jampalla, joka on ”jossain” käymässä. No eihän siinä mitään, koska siellä safetyssa, joka on siis niin ”safe” (kamat pakattiin läpinäkyvään muovipussiin, joka sitten sinetöitiin teipillä), ettei niihin kamoihin itsekään pääse käsiksi vaikka haluaisi, oli ainoastaan kaikki rahat, passit viisumeineen sekä luottokortit. Makepeace saa jatkaa kyllä tästä, koska tää ensimmäinen päivä Kambodzhassa on ollut vähintäänkin hel-vetin rasittava jatkuvien epäluulojen ja kusetusepäilyiden takia. Ja ehkä siihen liittyi snadisti myös edellisen yön lyhyet levot. Mutta päivään tosiaan mahtui paljon hyvääkin. Kuten esimerkiksi se, että se on nyt ohi ja voi valmistautua nukkumaan ;)

Makepeace jatkakoon tästä...

Kyllä, myös Rauhantekijä oli vähintään, ellei enemmän, poissatolaltaan eilen. Jonkun verran matkustaneena ja muutaman kommelluksen ja vastoinkäymisen kokeneena eilinen oli kyllä omaa luokkaansa ja imaisi meikäläisesta kaikki voimat, kirjaimellisesti. Tuon kaiken päälle perkeleen suoli ja vatsa oli jälleen varpusparviosastoa ja meinas jo vähän itkukin tulla. Suklaapatukka ja sipsit jotka sain syötyä koko päivän aikana, pihalle kaikki. Yöllä kun vihdoin pääsimme rauhoittumaan hotelliin pelastus oli seuraava setti. Hedelmiä, jogurtti sekä Dempseyn ex-työkavereiden sponssaama sukellusveitsi. Ei täällä pääse ainakaan lihoamaan, mulla on tämän parin vkon aikana vaatekoko pienentynyt sen verran että housut ei enää pysy ilman vyötä päällä.

 Paras tapa matkustaa on juna, piste. Pääsee jaloittelemaan,  paremmin jalkatilaa kuin dösässä, on turvallisempi tapa liikkua kuin teitse, pääsee spaddulle ja mikä parasta, ikkunat saa auki ja näkee maisemat, pikkukylät, ihmiset ja asemat. Vaikkakin tälläkertaa se oli todella hidasta (yli 6h) ja aikaisin jouduimme heräämäänkin, oli se sen arvoista. Mikäs junalla puksuttaessa, lämmin tuulenvire fönäristä ja pikkutorkut välillä..

                                         Makepeace vanha namutäti jakoi tikkareita lapsille

Hätäjarru

Todella hyvin ilmastoitu röökikoppi vaunujen välissä

No muttamutta..siihen se kiva sitten loppuikin. Olimme toki tietoisia etukäteen Poipetin raja-aseman kusetuksista mutta eipä osattu odottaa ehkä tällä tasolla. Ja osittain senkin takia että ei suostuttu vedätyksiin ja maksamaan vidusti lisää kuskeille (jotka vie ehkä oikeaan mestaan?), jouduimme dallaamaan siellä helvetinmoisessa KAATOsateessa rinkat selässä etsimässä sitä "oikeaa" dösäasemaa ja kusettajat eivät kertakaikkiaan jättäneet rauhaan, ihan viimeiseen asti oltiin ystävällisiä ja hymyilleen kieltäydyttiin kaikesta jopa tempperamentihko Dempsykkä piti viimeiseen asti smailin ja tsemppas heikompaa Makepeacea eteenpäin ja jaksamaan vaikka tulis kuinka ripuli housuun. 

Vedätykset alkoivat välittömästi kun pääsimme junasta. Tuktuk jonka piti viedä suoraan rajalle, viekin mestaan mikä oli taitavasti naamioitu officeksi missä muka pitäisi käydä ottamassa Kambodzhan viisumit ennen jo ennen rajaylitystä. Me ystävällisesti nyökkäilimme vaan ja maksoimme kuskille sovitun summan ja sanoimme että täytyy mennä syömään ensin. Sitten alkoi tulla epätoivoiset lausahdukset mitkä välittömästi paljasti kusetukset, - No no, sir you have to make your visa here NOW! And there's no restaurant near.. joo joo lähdettiin vaan pois siitä ja käveltiin loppumatka itse rajalle, jossa menikin tosiaan rattoisat seuraavat kolme tuntia. Thaimaan rajan yli, OIKEA viisumioffice ja vielä lopussa jonotukset Kambodzhan rajan yli. Sitten olimmekin Poipotissa...enkä oikein edes tiedä kuinka saakelin kauan siellä vedettiin edestakas ja lopulta kun saatiin dösä joka hajosi jne jne. en ala enempää toistaa D:n tekstiä. 
Märät vaatteet, superilmastoitu dösä ja mutaiset, kuoppaiset tiet, sysimusta yö eikä ihan varma ollaanko menossa edes oikeaan kaupunkiin ja mihin kohtaan dösä meidät siellä jättää? Tarvitseeko pelätä ryöstöjä tuntemattomassa kaupungissa kun kaksi länkkäriä hyppää sinne keskellä yötä kaikki päällä?Rinkat, läppärit, kamerat, passit ja luottokortit jne jne.. Tärisin kylmästä ja kertakaikkiaan lopenuupuneena mietin että kaiken tämän epävarmuuden ja rankan päivän jälkeen olin supertyytyväinen että olin reissussa juuri rakkaani kanssa. Turvallisempi olo ja tiesin että yhdessä pärjätään varmasti. 

Dösä onneksi jätti sellaiselle kadulle josta näkyi pelastus heti toisella puolella katua. Siistin oloinen hotelli, lämmin vastaanotto, lämmin suihku ihanaa ja äkkiä vielä jotain sapuskaa naamariin. Hotellin oma tuktuk kuski vei meidät paikkaan joka tiesi vielä olevan vielä yöllä auki, White Rose. 
Jokapuolella kaduilla pimeää, ei katuvaloja, muutama epäilyttävän näköinen tyyppi nojailee varjoissa talon seiniin ja tuntuu tuijottelevan meihinpäin. Kuski hetken kadulla odotettuaan lähti tosiaan vetämään mitään sanomatta. Kokopäivän kusetusyritysten jälkeen olimme tullee jo niin epäluuloisiksi että kuvittelimme tämän jotenkin liittyvän siihen hotelliin ja kamat siellä tosi "turvallisessa" turvalokerossa tiskin alla...hmm. 
Aloimme jo vähän hätääntyä ja paikka oli sulkemassakin jo eikä sitä saatanan kuskia näy missään. Annoimme loput ruuista onnettomille nälkäisille kerjäläisille ja kysyimme henkilökunnalta mitä tehdä. Täydet pisteet White Rosen henkilökunnalle, mummo joka juuri ja juuri näki auton tuulilasin läpi, lähti heittämään meitä takaisin hotellille eikä suostunut ottamaan meiltä edes rahaa. Tuo ravintola ja mummo taisivat olla melkein ainoat valopisteet koko päivän aikana. 
Uskomatonta tosiaan että respassa vielä sanoivat että ei ole avainta boksiin koska sillä yhdellä tyypillä on ne ja se tulee noin 10min päästä. Koko tämän todella pitkä vuorokauden jälkeen kaikki huipentui tuohon hetkeen, ensimmäisen kerran koko päivän aikana hra D korotti ääntä tiskillä - What the F**K do you mean you don't have the key????!!!!! 

Nooooo kaikkihan päätyi sitten kuitenkin hyvin, kuskimme oli lähtenyt tankkaamaan ja se tyyppi kenellä oli se avain tuli hätääntyneenä lommot käsissä ja jalassa, tuli niin kiireesti mopolla takaisin hotellille että oli vielä vetänyt lipat ja saatiin kamatkin lokerosta. Et sellanen normipäivä täällä meillä Kambodzassa. Tänään onkin ollut ihan erilainen syke, takana on upea kokemusrikas päivä mm. Lehmäonnettomuus bambujunalla, mutta niistä lisää seuraavassa blogipäivityksessä sitten.


rauhaa ja rakkautta toivottelee Makepeace

5:n ja puolen tunnin kuluttua...

...pitää olla Hualamphongin rautatieasemalla kyttäämässä flaboja Aranyaphrathetin stogeen, joka suihkii hurjat 5 ja jotain tuntia kohden Thaimaan itäistä rajaa ja Kambodzhan puolella sijaitsevaa todella kusista Poi Petin raja-asemaa, jossa pahinkin kyynikko herää eettisesti ajattelevaksi elukaksi. Kyseisellä raja-asemalla, snadit skidit kantavat vielä snadimpia, kuolleita skidejä sylissään ja pummivat pätäkkää ohi painelevilta turskilta ja koittavat epätoivoisesti raapia kasaan jotain. Kenen laskuun onkin sitten aivan toinen asia. Raja-aseman toisella puolella on kasa isoja kasinoita, joihin taikku-pelurit käyvät syytämässä pätäköitään, koska sillä puolella se on "laillista". No mikä helvetti olisi laitonta maassa, jossa lahdattiin juuri pari vuosikymmentä sitten kaikki kouluttautuneet ihmiset ja heidän sukulaisensa. Oli miten oli, ne kädettömät, jalattomat, palaneet ja muuten täysin onnettomat sielut katselevat taikku-mersujen painavan ohi päivästä toiseen, kuten tulevat katsomaan Dempseyn ja Makepeacenkin könyämistä raja-aseman läpi. Hilpeätä... ja toiset kolme pistettä.

On jännä huomata kuinka vaikeata mun on edelleen lähteä tästä kaupungista. Oli Bangkok kenen mielestä mitä tahansa niin tää hämmentävä metropoli oli mulle joskus koti, johon oli aina niin pirun kiva palata sivistyksen pariin. Jos nyt jossain Sametilla tai muilla saarilla tms. voi sanoa, että oli sivistymätöntä menoa, josta oli palaamassa takaisin. No, huomenna ku istuu stogessa, ni varmasti on taas kaikki kuosissa ja hymy huulilla. Mutta pistettäköön se aikakirjoihin, että Dempsey ei diggaa Bangkokista pois lähtemisestä, ei alkuunkaan. Piip-piip, elämä kun on niin pirun vaikeeta. Varsinkin kun tää Bangkok on niin pirun kiva paikka olla. Paikka, jossa KAIKILLA on hyvä olla, kuten eilen taas huomasin, kun kävin ittekseni pyörähtämässä parilla bissellä Sukhumvitilla. Voi kristus sentään... Jos kiinnostaa hengata nigerialaisten säätäjien ja huorien, paikallisten säätäjien ja huorien, arabien sekä meidän länkkäriseksituristien seassa niin sinne vaan. Siellä on kiva olla. Kuinka helvetin paljon voi pakata epätoivoa yhden kadunpätkän varteen? Ilmeisesti rajattomasti. Sietokyky oli kaks bisseä kadulla ja nopeasti takasin Makepeacen viereen kotiin. Eihän tuolla saatana selviä hengissä hullukaan ja ne, jotka siellä hetken hengissä selviävät, ovat takuuvarmasti siinä vaiheessa erittäin hulluiksi tulleita. Kysyipä siinä joku kalju spede SVIDUN siistissä semiperuukissaan multa, että "why don't you have a lady". Siihen näytin vasenta kättä, jossa kihlasormus on ja sen keken kommentti oli"oh you have four ladies"... Voi että kun täällä olis kirveellä töitä. Ilman kyseisen ihmisen kuvaa mun on mahdoton selittää teille, kuinka vajakki apina oli kyseessä. Seksituristi tai piraatti niinkun jotkut lokaalit kaiffarit niitä kutsuvat. Itsensä ja omat unelmansa kadottaneita ihmisiä, jotka lupaavat toivottomille unelmia, joita eivät koskaan tule saavuttamaan. Mutta piraatit silti lupaavat niitä lyhyen nautinnon huumassa. Helvetin etova kadunpätkä Sukhumvitin alusta aina sinne Soi 23:lle asti. Siitä eteenpäin alkaa tuntua jo elämän hajuakin.

Sorry vaan tästä negatiivis-sävytteisestä postista, mutta tämmösiä sykkeitä täällä tulee. Nyt on kuitenkin kamat pakattu ja huomenna tosiaan lähdetään täysin imbesilliin aikaan klo 5 aamulla liikkeelle ja suditaan pitkin raiteita aina Kambodzhan rajamaille saakka. Matka kestää enemmän ku dösällä, mutta hinta on myös huima eli 48 THB. Joku ottaisi käbin, joku dösän, mutta me mennään stogella, koska stogella on itse asiassa varsin lungia kulkea. Tiedä vaikka tavattais joku paikallinen kanafarmari, jolta voidaan ostaa kananpaskaa heitelläksemme sitä ympärillemme paskapuheen sijaan väistellessämme kaikkia kusettajia ja muita spedejä raja-asemalla.

No ei sentään. Syke on hyvä ja henkilökohtaisesti odotan kovasti khmerien tapaamista, koska ovat kuulemma todella ystävällistä kansaa. Ja uskoisin, että Makepeace osaa johdattaa meidät myös ihan oikean hyväntekemisen poluille. Tarkotus olis nimittäin mennä visiteeraamaan jossain orpokodissa ja raahata sinne kaikkea mahdollista konkreettista kamaa mitä saattavat tarvita. Tuntuu pahalta, että monet niistä lapsista, joita täällä Bangkokissa on kambodzhalais- jengien toimesta lähetetty kaduille tekemään kaikennäköistä, eivät saa sitäkään hetken turvaa, kuin äärimmäisen askeettisissa oloissa orpokodeissa esim Phnom Penhissä olevat lapset saavat. Ja samaa aikaa Eetu Virenit ja muut "vapaan liikkuvuuden" urpot puolustavat romanian ja bulgarian romanien oikeutta varastaa ympäri eurooppaa. Saatanan tekopyhät punkkua lipittävät liberaaliutopistihipit. Raahaisivat idealistiset perseensä kerrankin johonkin, jossa ihmisillä on oikeasti hätä ja tekisivät jotain asian puolesta. Mutta vitut, siellä ne kytevät kusisissa kommuuneissaan, elelevät "iskien" ja "äiskien" rahoilla ja leikkivät suuria hyväntekijöitä. Raukkaparoilla ei vaan ole minkäänlaista käsitystä mistään. Ei yhtään mistään...

Nyt on aika lopettaa vaahtoaminen ja alkaa pikkuhiljaa polttelemaan illan viimeinen spaddu, jotta kerkeis ton seuraavat 4 tuntia nukkumaan. Kuka keksi lähteä junalla klo 5.55? Kysyn vain. Kuka? ;)

No liirum laarum

samettia

Hei vaan kakkiaiset! Täällä me nyt ollaan viettämässä viimeistä iltaa Koh Sametin Ao Chon rannalla. Itse en ole aikasemmin Sametilla käynyt, Dempsey on käynyt useasti villeinä nuoruusvuosina viettämässä täällä aikaa. Muttei tällä rannalla, oli molemmille yllätys miten ihanan paikan löysimme pienen rämpimisen jälkeen. Mitenköhän saisin kuvailtua teille tätä tämän hetkistä tunnelmaa. Pieni, tähän aikaan vuodesta todella hiljainen ranta. Istumme tällä hetkellä reggaebaarissa, ainut paikka joka on auki klo 22 tällä rannalla. Lungia musiikkia, aallot lyö rantaan ja kalastusaluksien vihreät valot loistaa horisontissa. Olemme ainoat asiakkaat kirppuisten rantakoirien lisäksi. Paikkaa pyörittää Yot, varsin mukava thaimaalainen kundi joka mielellään antaa meidän soittaa myös omaa musiikkia ja nauttii meidän seurana kylmistä juomista. Hän on asunut saarella 20vuotta ja tietäänkin jokaikisen kiven ja poukaman Sametista.

Jos lähtee poukaman toiselle puolelle etelämmäs seuraavalle biitsille, on syke ihan erilainen. Ihmisiä (esim. venäläisiä) ja venäläistä musiikkia ja enemmän actionia, eikä siinä tietenkään mitään väärää ole (jos tykkää venäläisistä turisteista ja venäläisesta musiikista) itse halusimme vähän rauhallisempaa meininkiä. Erehdyimme ensimmäisenä iltana menemään naapuribiitsille illastamaan seafood bbq. Ravut (Dempsey lanseerannut merinakeiksi) oli sairaan hyviä mutta kastike oli pazkaa HP:tä, juuri sopivaa meille turisteille koska not too spicy. Plus viereisissä pöydissä karvaiset franzmannet ilman paitaa Pattayan tuliaiset kainalossa. Juu tiedetään että tuota meininkiä on Thaikamaa pullillaan, mut vaihtoehtojakin on jos näkee vähän vaivaa ja tutustuu ihmisiin. Yhtenä iltana illastimmekin privaatisti tässä reggaebaarin pienellä pöydällä, Yot sai kuuden aikaan suoraan botskista tuoreet merenelävät ja pystytti baarin viereen pienen grillin jossa valmisti meille kasan merinakkeja, kaksi kalaa ja mustekalaa. Yotin vaimo sekä heidän 2-vuotias poika pyöri mukana ruoanlaiton ohessa. Taivaallista ruokaa ja ihanaa seuraa. Ikimuistoinen ilta.

Dempsey is in merinakki-heaven

grillimestari Yot valmistaa snapperia, merinakkeja ja mustekalaa

Moi toisen kerran. Osa 2. jatkuu nyt täältä Bangkokin päästä. Täytyy vielä vähän hehkuttaa Samettia lisää. Majapaikka Koh Samet Tongta Pha View, n.2000bahtia yö. Suosittelemme jos haluaa vähän luksusta pienemmällä rahalla ja on valmis hylkäämään resort kompleksit. Todella upea sijainti, rantakallioiden kupeessa, merinäköala, mukava henkilökunta ja söpö pieni puutarha. Huoneissa kaikki mukavuudet töllöstä fööniin. Pitää vaan hyväksyä paikallisten rento elämäntapa, palvelu ei välttämättä ole kaikkein oma-aloitteisinta ja nopeinta mutta kaikkea saa hymyn kera kun vaan pyytää. Sitäpaitsi mihin sitä mukamas lomalla on kiire? 

Makepeace nautiskelee iltapäivä-Changinsa merinäköalalla puutarhasta käsin

Ao Cho

Paljon kuulee negatiivista Sametista, mutta jos vaan löytää oikean rannan niin luulen että kaikille löytyy jotain itselleen sopivaa. Toki tähän aikaan vuodesta turismi saarilla on pientä ja high seasonin aikaan varmasti vilkkaampaa joka puolella saarta. Jokatapauksessa D&MP suosittelee lämpimästi tätä kyseistä paikkaa missä me vietimme mukavat neljä päivää. Puolet Ao Chon rannasta on saman suvun omistuksessa, iso osa perhettä olikin rannalla vilkuttamassa meille lähtöpäivänä kun hyppäsimme speedboatin kyytiin. Ja takaisin muuten mennään. Muutama lisäkuva Sametilta:

Sano kuka mitä tahansa superkohusokki vaarallisista ja saastaisista rantakoirista ja kissoista..Dempsykkä ja Makepeace love them. Ei lienee tullut kenellekään yllätyksenä. Ohessa Yotin husky joka oli oman tiensä kulkija eikä paljoa välittänyt muista rannan koirista.

Tämä pikkukirppu seurasi yöllä minua rannalta himaan asti. Jäi sit pokkanan nukkumaan terassille.

nam nam nam.. paitsi nuo raa'at ravut oli vähän liian iso pala minulle nieltäväksi. Maussa ei missään nimessä mitään vikaa, mutta ihminen joka on syönyt kerran elämässään sushia, täytyy vähän totutella ensin. Simpukat törkeen hyviä

                                                       Koh Samet

ei se nyt ole niin justiinsa :)








Muita kuulumisia lyhkäsesti. Matkasuunnitelmiin tuli muutoksia, alkuperäisen Laos-Vietnam-Cambodia turneen päätimme tehdä päinvastaisessa järjestyksessä. Monsuunisateet vielä jyllää sen verran runsaasti kaakkois-aasiassa että saattaa vaikeuttaa varsinkin pohjois-Laosissa liikkumista sekä rajojen ylittämisiä. Jos sateet olisi vaikka sitten jo vähän vähäisempiä n. 4vkon päästä. Tämän hetken pläni olisi lähteä ylihuomenna perjantaina aamujunalla kohti Cambodian rajaa, ylityksen jälkeen jatkaa kaupunkiin nimeltään Battambang. Josta siitä sitten kohti pääkaupunkia ja pikkuhiljaa kohti Vietnamia jne jne. reissunpäältä lisää kuulumisia sitten. 

Nonyt on ne Vietnamin viisumitkin hallussa sekä supertärkeä Millan kartta. Reissussa mukana myös Dempseyn pimpattu Mad Mac 2.0





Makepeace

Puhdasta ilmaa.

Puhdasta ilmaa.

Bussi Bangkokin itäiseltä asemalta, Ekamailta on vihdoin viemässä meidät pois tungoksesta kohden Koh Sametin rantoja. Edessä on 3,5:n tunnin matka Cherdchai Toursin omistamassa varsin mukavassa menopelissä. Mukavassa siinä mielessä, että ilmastointi toimii, bussi on 95 %:sen tyhjä, tuntuu vievän meidät loppuun asti, eikä ruorissa ole yaba- friikki silmät ristissä jyräämässä alleen kaikkea muuta liikennettä, kuten jenkit tuppaavat Irakissa tekemään. Mutta mitäs vittua minä taas siitä tietäsin kuitenkaan. Oli miten oli, 157 bahtia tästä matkasta ei kevennä kenenkään kukkaroa kovinkaan kummasti. Ekamaille kun vielä pääsee näppärästi BTS:llä eli Skytrainilla niin yhteydet kyllä täällä pääkauapungissa toimivat kuin öljytty pylly Tom of Finlandin universumissa.

Mahtuuhan tähän dösään jotain koomista ja kusistakin, päättäkää itse kumpi on kumpaa. Telkkarista pauhaa Antonia Banderasin ”tähdittämä” viikinkipätkä, jossa lauma karvaisia barbaareita on jollain tehtävällä, johon Antoniolla on jotain osaa… tai jotain… Aivan sama, koominen osuus on se, nuo ronskit Norjan lahjat maailmalle puhuvat Thaita, joka nyt kaikella kunnioituksella ei kuulosta juurikaan viikinkien häijyltä ja uhkaavalta murinalta. No, hyvää rebeilyä kuitenkin.

Se kusinen bitti taitaa olla se, että istutaan suoraan vessan yläpuolella ja ruuman kanistereissa hölskyvä urea tunkee kellertävää höyryään pitkin matkustamoa suoraan mun jalkojen alapuolelta. Mitäpä tässä turhia vikisemään, koska parin viikon päästä törmäillään semmosissa mestoissa missä Bear Grylls jopa joisi omaa kusta selvitäkseen hengissä. Tai no ainakin näyttääkseen kaikille, kuinka kova jätkä juo omaa kustaan. Vaikka vaan ihan huvikseen. Koomisen kusista kaiken kaikkiaan, varsinkin, kun ollaan menossa ”aurinkoa ottamaan” ja ulkona ruikkii nestettä joka suuntaan aivan kuten Bear Grylssin shöyssä.

Tämä päivä muutoin on mennyt jokseenkin aivan purkkiin. Eilen Khaosanilla Annan tehdessä ostoksia ja itteni siinä maistellessa Changia Soi Rambutrin varrella vakaa ajatus oli, että ”huomen aamulla herätään aikaisin!” ja mennään kuitenkin Vietnamin lähetystöön hakemaan turistiviisumit varmuuden vuoksi, ettei jumiuduta Pohjois-Laosin ja Vietnamin rajalla, koska ei ole oikeita papruja messissä. Vietnamin politiikkahan nykyisin on, että suomalaiswt eivät tarvitse viisumeita jos ovat maassa alle 15 päivää. Mutta silloin pitää olla paluulippu tai jokin muu todiste siitä, että on tosiaan lähdössä pois maasta. No eihän meillä semmosia ole, kun hiivitään yön pieninä tunteina sissimaalaukset naamassa rajan yli vartijoiden huomaamatta tukemaan Pohjois-Vietnamin vapautusarmeijaa taistelussaan imperialistisikajenkkejä vastaan… WTF? Jep, lapasesta lähtee taas. No mutta juu, kun ei oo niitä flaboja niin on pakko järkätä viisumit kondikseen. Niin ylhäällä pohjoisessa ei ole oikeen mitään hajua mimmosia ne raja-asemat on, joten parempi olla varma, että pääsee läpi. Olisivat kuulemma laput olleet jo huomenna valmiit hintaan 2300 THB / viisumi, mutta me käydään noukkimassa ne vasta maanantaina. Taisivat laittaa sen express- lisän siihen päälle automaattisesti. Mutta aina ei jaksa tai kiinnostaa alkaa selventämään, kunhan vaan homma toimii ja dokumentit on kasassa.

Pikkasen lähti juttu lapasesta, mutta tosiaan tänään nukuttiin rankasti pommiin noin 5:llä tunnilla kunnes sitten vihdoin päästiin starttaamaan. 21 Living Placen ihastuttava henkilökunta oli taas aurinkoista kuten aina ja antoivan ystävällisesti jättää rinkat Koh Samedin reissun ajaksi heidän respaan jemmaan ilman veloitusta. Muutoinkin siellä hinta ja laatu kohtaavat niin hyvin toisensa, että suosittelisin jokaiselle Bangkokissa muutamia päiviä viettävälle asumista kyseisessä asuntolahotellissa. Kyseessä siis EI OLE hotelli, vaan yksi niistä harvoista apartment- komplekseista, jotka antavat vuokrata kämppää vuorokausikohtaisesti. 1200 bahtin vuorokausihinta isosta ja erittäin mukavasta sängystä, oistavasti toimivasta ilmastoinnista, kaapeli TV:stä, isosta jääkaapista, siististä kylpyhuoneesta- ja ammeesta ei ole todellakaan paha. Alakerrassa on vielä jopa luotettava turvamies, joka Bangkokissa ei aina ole ihan jokapäiväistä. Veijarit tuppaavat vetämään sikeitä tai olemaan jurrissa kuin pienet apinat. Lisäksi sijainti on mitä parhain. Aivan Victory Monumentin lähistöllä oleva Soi Rangnam, jolla 21 Living Place sijaitsee on rauhallinen isomman luokan soi, jolta löytyy loistavia ravintoloita sekä kaikkia muita palveluita mitä voi kuvitella. Ja tietysti iso puisto, jossa voi iltaisin käydä lenkillä tai muuten vaan chillailemassa lokaalien kanssa ison lammen rannalla. Kaiken kaikkiaan loistava mesta 5:n minuutin kävelymatkan päässä Victory Monumentin Skytrain- asemasta. Tykättiin niin paljon mestasta, että Ihan varmuuden vuoksi ajateltiin sitten ottaa kämpän, atuportin ja safety- boksin avaimet messiin tänne saarille. No ei nyt kaikkea voi muistaa aina palauttaa. Samapa toi, maanantaina mennään takasin kuitenkin, toivottavasti eivät tartte avaimia sillä välin J

Mä jatkan nyt pissantuoksussa istuskelua ja perseeni puuduttamista. Kiitti vaan kakkiaiset, että jaksoitte taas lueskella. Makepeacella saattaa olla jotain lisättävää…

No tietty! 21 Living Placen sivut:  http://www.21livingplace.com. Hyvä paikka majailla ja erinomaisen mukava ja joustava henkilökunta!


Päästiin juuri Ban Phen satamakaupunkiin yli kolmen tunnin bussimatkan jälkeen, tiesimme ettei keretä enää lautoille Ko Sametin saarelle, onneksi löytyi hyvä yöpymispaikka aivan satamasta 600 bahtia yö, aamusta heti (tai no katotaan miten tässä taas aamulla heräillään) lautalla saarelle. Sää ei suosi tähän aikaan vuodesta saareilua mutta ei tällä hetkellä haittaa ollenkaan. Haluamme vaan päästä vähän lepuuttamaan rantsuun riippumattoon hektisen bangkokin jälkeen. On ikävä -hiekkaa jarvaksien välissä-tunnetta ja fisudinnereitä biitsillä. Meillä on aivan varmasti aikaa nauttia kunnon auringonpaisteesta sitten kun pääsemme etelään aloittamaan scuba-opinnot. Ei tähän hätään nyt muuta, alan sulattelemaan tuota punaista currya paikassa Christie's, kerrassaan erinomaista ruokaa jälleen. Kyllä se hookooblöö, ruikkari-ikävä tulee sit joskus...


Makepeace

 tässä Dempsey kirjoittaa tätä blogia dösässä ja haistelee pissaa

sataa ropisee..

Hei vaan pitkästä aikaa minunkin puolesta. Täällä sitä nyt sitten tosiaan ollaan, hikisen kosteassa ja ennenkaikkea sateisessa miljoonakaupungissa Bangkokissa. Kolmas päivä menossa ja minullepa tuli (niinkuin aina reissussa) tuo ah niin ihana turistiribala ja päätin jättäytyä kiltisti huoneeseen täksi illaksi ja antaa Dempsykän hoitaa bilettämiset. Ei oikein mikään pysy tällä hetkellä sisällä, huomenna kipaisen pharmasille hakemaan antibiootit jolla pitäisi saada vatsa nopeasti taas balanssiin. Ei mitään dramaattista siis mutta ikäväähän se on istua kokoajan pöntöllä suoltamassa chilihöysteisiä varpusparvia.


AirBerlin tarjosi meille edulliset mutta epämukavat lennot Helsinki-Berlin-BKK. Oli vähän turpulenssoneita, todella vähän jalkatilaa, ei saanut nukuttua ja valivali. Perille päästiin, se on pääasia ja säästettiin montasataa euroa. Ei tullut ongelmia siitä että on pelkät menolennot, jo hevantaan päässä tarkistivat että viisumit on kondiksessa, varauduimme ostamaan huikean kalliit AirAsian 20€ lennot phuket-kuala lumpur jos viisumit eivät olisi riittäneet. Olimme niin väsyneitä monta kuukautta suomenpäässä kestäneestä rumbasta että kesti tovi ymmärtää että ollaan tosiaan nyt lähdössä suureen seikkailuun ja kaikki asiat ovat menneet kutakuinkin niinkuin olimme suunnitelleet. Saimme lyhkäsellä aikataululla vielä järjestettyä pienelle porukalle ihanat läksiäiset, kiitos vielä kaikille osallistuneille ja läksiäislahjoista ja maljapuheista. Ja vielä kerran erityiskiitos Kallion ykköspaikalle Hilpeälle Hauelle, kiitos Jarkko ja Pirre <3 Olohuonetta ja sen henkilökuntaa tulee ikävä..ihan kuin Dempsey olisi joku yö mumissut jotain Aventinuksesta..


Majailemme huoneistohotellissa Dempseyn vanhoilla kotikulmilla Soi Rangnamin liepeillä, lyhyt matka skytrain-asemalle ja kaikki tarvittava pikkukatukeittiöistä 7eleveniin ihan lähettyvillä. Itse tiedän ja tunnen kaupunkia todella vähän, tutuksi on tullut viimereissusta lähinnä "bäkbäkkerhelvetin" Khao San rd seudut sekä usvaiset tuktuk-kyydit aamuyöstä jatkoklubeille..joihinkin kaupunginosiin, en muista mihin. Tällä kertaa onkin todella siistiä nähdä ja kokea muutakin tästä kaupungista, Dempylä on asunut aikoinaa pitkiä aikoja bkk:ssa ja osaa kertoa ja näyttää kaikkea kivaa mitä ei turistioppaista löydykään. Olin häkeltynyt miten hyvin Dempseyltä taittuu tuo thainkieli, tyyppi heittää läpyskää; tilaa ruoat, taksimatkat ja muutkin pikkukohteliaisuudet tuntuu sujuvan lokaalilla kielellä mainiosti. Itse osaan jo jopa tervehtiä ja kiittää thaiksi. Sovimmekin minulle koulutusohjelman, yksi uusi sana tai sanonta joka päivä. Tänään tilasin thaiksi 200bahtilla meille kuponkeja MBK:n food marketissa, ymmärsivät mitä sanoin eli mulla täytyy olla hyvä ope. Paitsi en minä kyllä enää tietenkään muista mikä se 200 oli thaiksi...tai mikä se vessa nyt olikaan. No pikkuhiljaa kai ne sanat muistuvat kun niitä vaan käyttää, paikalliset tuntuvat arvostavan todella paljon kun näkee vähän vaivaa ja edes yrittää puhua heidän kielellä. Pidän muutenkin kovasti rakkaani Dempsykän asenteesta ja suhtautumisesta täällä paikallisia kohtaan, hän on selvästikin palannut toiseen kotiinsa. 


Pitihän siellä kaaottisella Khao Sanilla käydä piipahtamassa. Oltiin siellä yhden pad thain ja kahden changin verran. Kalja on hyvää ja ruoka on hyvää mutta kyllä se vaan niin on että Taistelupari alkaa olemaan jo sen verran vanha ettei vaan jaksa enää sitä jytkettä eikä big bucket veeery strong whisky veeery drunk, TUKTUK, TUKTUK ja pingpong showt ym. Olihan se sairaan hauskaa silloin aikanaan mut nyt ei vaan ihan aikuistenoikeasti enää oikein jaksa. Onneksi ihana Soi Rambuttrin ympäristö oli vielä suht niinkuin ennenkin, siellä tuli vietettyä paaaljon aikaa aikoinaan. Ihania muistoja tulvillaan.


Mitäs muuta lätistävää tässä vielä olisi. Ainiin eilen tapasin pari Dempseyn brittiystävää jotka ovat asuneet ikuisuuden täälläpäin maailmaa, Chris ja Tim. Olimme istumassa iltaa livecoverbändi-perus coyote ugly-typsykät tanssimassa pöydillä- baarissa ja whisky virtasi, jopa minä joka vihaan viskiä, join sitä soodaan sekoitettuna usean drinkin verran. Huipputyyppejä ja oli kiva nähdä miten ystävykset vielä 10vuodenkin jälkeenkin ovat niin läheisiä keskenään. Menemme moikkaamaan poikia perheineen uudemman kerran ennen bkk:sta lähtöä joka näillä näkymin on ensi viikon alkupuolella.


Kello aamukuusi, linnut alkoi juuri laulamaan lähipuissa ja kaupunki alkaa pikkuhiljaa heräilemään uuteen päivään, pakko yrittää alkaa nukkumaan ja soittaa se Dempseykin pikkuhiljaa himaan baanalta. Hyvää yötä ja huomenta Bangkok


Makepeace

                                              eksoottinen kanakori lähikadulta, yummy

Uutta ja pikkasen myös vanhaa.

No niin, nyt olis ehkä aika taas ilmotella itsestään tänne bluugeriin jotain. Aurinko paisto meille tänään vasta noin kahden aikoihin tän sateisen, mutta edelleen erittäin kiihkeätempoisen metropolin ylle. Tuntuu niin mahdottoman hyvältä, kun saa erittäin hektisen viimekuukauden jälkeen goisailla huolella ja varsinkin kun aikataulu on vapaa. No, melko vapaa ainakin. On hyvin ilmeistä, että kun tänne vanhaan kotikaupunkiin pamahtaa niin ei ole ainoastaan ystäviä kenen kanssa pitäis sopia tapaamisia, vaan on myös ystäviä, jotka on etukäteen päättäneet, että heidät on pakko tavata ennalta heidän sopimaansa aikaan. Ja vaikkakin se tuntuu pitkän shoppailusession jälkeen (joo, mä olin itse erittäin yllättyny sietokyvystäni kuunnella kaupustelijoita ja muita härpäke-eksperttejä Makepeacen seurassa) helvetin raskaalta niin pitäähän sinne lähteä. Kyseessä oli siis hyvä ystävämme Tim, Liverpoolin lahja maailmalle sekä toinen varsinainen sankari Chris, jonka maailmansankaroinnit tekee omat reissut vaikuttamaan varsin köykäisiltä iltasaduilta. Ja Liverpoolin lahjasta kun on puhe, niin ei puhuta siitä honkkelista SS- miehen näköisestä potkupalleilijasta. Eikä koko joukkuetta kannata Timille mainita, koska on tai ainakin oli Evertonin mies silloin joskus kun vielä lännessä eleli reilu kymmenen vuotta sitten.

Liirumlaarum ja niin edespäin... On ollut upeeta viettää nää pari päivää täällä rakkaani kanssa ja näyttää tästä kaupungista sen vähän mitä on itte saanut etuoikeuden menneisyydessä oppia. Jos vaan edes pienen pienen osan osaan jakaa niistä tuoksuista ja tunteista Annan kanssa, jotka mut tänne tuo kerta toisensa jälkeen. Vanhat tutut kujat ja kurvit sekä maut ja tuoksut tuntuu jotenkin täysin uusilta, kun on joku spesiaali-keissi mukana kenen kanssa jakaa nää fiilikset. Uutta kevättä tässä eletään ja se tuntuu hyvältä. Tänään päästiin MOJO-baarissa nauttimaan vähän saatanan hyvän live-cover-bändin esityksistä runsaiden juomien sekä aivan pirun hyvän seuran merkeissä. Kiitos Tim & Chris. Ja tulihan se loppuviikon ohjelmakin täyteen. Eli huomenna törmäillään ystävien Tukkyn, Shigeon ja Denisin kera Sake & Misossa dinnerin merkeissä Soi Thaniyalla, jonka jälkeen suunnataan jo legendaksi muodostuneen Tapas- barin house- hämmennyksiin Silomille. Ei siitä paljon paremmin voi iltaa enää hyvän jabonaise- zabuskan päälle jatkaa. Sunnuntaina sitten suunnataan kohden Casa- Brooksia morjestamaan pikku-Timiä sekä perheen hengetärtä Khemia, sekä Johnia ja Paulia. Ilta menee varmaankin aika lepposasti autenttisten kotiruokien parissa sekä edellisyön naamaanlyöntikilpailuja katsoessa. Varmaankin varsin grändi ilta tulossa. Maanantaina lähdetään tuoksuttelemaan viimeisiä uutisia Bagdadin rintamalta pohjois-Bangkokiin Chrisin ja Yuin luokse lammen rannalle maiskutellen BBQ:ta ja väistellen kahta hevosen kokoista Tanskan-doggia (nimeltään Bonny & Clyde) sekä kahta huskya (joo, vitun kipeetä, että taikuissa saa edes olla huskeja) sekä erittäin äänekästä papukaijaa, jonka niskan mä väännän nurin heti aamusta kun se huutaa "asshole" siitä Chrisin lammen vieressä lepäävän vierasmajan pihalta ensimmäistä kertaa. Ehkä syödään sit papukaija-pastaa lounaaks ennenku aletaan Makepeacen kanssa suuntaamaan kohden Ko Samedia tai Ko Changia. Vaikee sanoa kumpaa, koska näiden sateiden hallitessa tätä maailmankolkkaa missään vaiheessa päivää ei kuitenkaan paista aurinko. Joten kai se on semmosta pseudo-auringonottoa sit enemmänkin. Aivan sama, kunhan pääsee tyrskyihin maistelemaan Siamin- lahden suoloja. Tai ainakin naapuribungalowien turskien pissaa. Luojalle kiitos avoimista viemäreistä. Jepjep...

PS. Taikkumoskiitot ainakin täällä Bangkokissa on muuten ihan pirun huomaavaisia siivekkäitä hönniäisiä. Pikkupaskiaiset pistelevät niin ettei niitä edes huomaa. No, ovat äpärät ainakin mukavampia kuin suomalaiset lajitoverinsa, jotka vittumaisesti pistelevät ihmistä jalkapohjiin. Taidankin tästä napata käteen purkin offia... ja tehdäkseni tästä hieman teatraalisempaa niin heitän samaan mixiin stendarin. Eipähän lopu loiste ja loimu Bangkokin yöstä vaikka kello 5 jo onkin. Kivaa randomia jurriläpyskää tullee lisää, kun on Silomin raportin aika.

Hyvää yötä kakkiaiset.

T: Dempsey